VANHEMPIEN SIVUT
Kooveen uintijaoston tiedote ryhmille R1-R6
Tervetuloa mukaan Kooveen kilpauintiin kaudelle 2011-2012
Ryhmät aloittavat harjoittelun elokuun alkupuolella, erikseen ryhmille ilmoitettuina ajankohtina.
Ryhmien vanhempainkokoontuminen järjestetään valmentajien erikseen ilmoittamana ajankohtana. Jokaisesta perheestä yhden aikuisen osallistuminen on tärkeää, jotta perhe saa tietoa ryhmän toiminnasta.
Ryhmät valitsevat itselleen vanhempien joukosta henkilö, joka toimii joukkueenjohtajana. Joukkueenjohtaja avustaa valmentajia käytännön asioissa, kuten varusteiden hankinnassa yhdessä varustevastaavan kanssa, ryhmän omien tilaisuuksien, kuten mahdollisten pikkujoulujen järjestämisessa, maksujen valvonnassa, talkoolaisten kokoamiessa, yms. eli kaikessa siinä ryhmän toiminnassa, joka ei liity valmennukseen.
Jaostokokous valitsee syksyllä uintijaoston johtokunnan, joka toimii tiiviissä yhteistyössä valmennuksen kanssa. Jaoston johtokunnan tarkoituksena on koordinoida, tukea sekä kehittää uintijaoston toimintaa.
Perinteinen Kivijärvipäivä
Ryhmien 6-2 perheille järjestetään elokuussa jo perinteeksi muodostunut Kivijärvipäivä. Päivän alussa jokaisella ryhmällä on harjoitukset. Niiden aikana vanhemmilla on mahdollisuus keskustella ja kuulla tärkeää asiaa Kooveen kilpauinnista. Esimerkiksi kotisivujen kehittämisestä, Nuori Suomi toiminnan merkityksestä ja mahdollisuuksista Kooveen uintijaostossa, Kooveen uintijaostossa syksyllä alkavasta hankkeesta 11-15 vuotiaiden kilpauimareiden harjoittelun lisäämiseksi ja monipuolistamiseksi, kisatoimitsijana toimimisesta, vanhemman roolista lapsen harrastaessa kilpauintia, uimarin terveydestä yms. Kivijärvellä voidaan nimetä myös joukkueenjohtajat.
Eli Tervetuloa kuulemaan Kivijärvelle tärkeää asiaa lapsesi harrastuksesta !
Päivän päätteeksi saunotaan ja paistetaan makkaraa.
Tampereen työväenteatterin vaatesäilytystalkoot
Kooveen uintijaostolla on mahdollisuus osallistua vaatesäilytystalkoisiin. Talkoista saadulla korvauksella maksetaan mm. uintikisojen starttimaksuja ja näin niitä ei ole ollut tarvis lisätä esimerkiksi kausimaksuun. Korvaus kohdentuu kaikille uimareille, niinpä jokaisen uimarin perheen on osallistuttava kauden aikana talkoisiin. Yhteyshenkilönä teatteritalkoissa on Pia Nieminen ( pia.nieminen(at)gmail.com ).
Lisätietoa teatteritalkoosta tulee sähköpostilla sekä kotisivujemme Talkoot -osiossa.
Uintikisat kaudella 2011-2012
Uimaliiton kisakalenteri löytyy nettiosoitteen http://www.uimaliitto.fi/fi/uinti/kilpailut/2011k/
takaa.
Valmennus valitsee kisat, joihin kauden aikana osallistutaan. Erityisesti huomioitavia kisoja:
-5.-6.5.2012 Tampereella järjestettävät Avoimet mestaruusuinnit, myös kolmen uimaseuran yhteistyönä.
-12.5.2012 Kooveen järjestämät Särkänniemiuinnit
|
Yllä mainittuihin kisoihin tarvitaan uimareiden vanhempia toimitsijoiksi. Tarkempi ohjelma tulee myöhemmin. Mukaan pääsee ilmoittautumisjärjestyksessä, ilmoittautumiset sähköpostiin marja-leena.hyypia (at)fimnet.fi paluupostissa saat kuittauksen, mahduitko mukaan. Jokaisen perheen panosta tarvitaan, jotta saamme järjestettyä uimareille mahdollisuuden päästä kisa-altaaseen ! Seura maksaa toimitsijakoulutuksen. Niinpä suosittelemme, että perheestä ainakin yksi aikuinen käy koulutuksen. Sen lisäksi, että koulutus antaa toimitsijaoikeuden kisoihin, niin siellä saa kattavaa tietoa uinnista, lajeista, kisasäädöksistä yms. Tieto näistä asioista lisää mielekkyyttä oman lapsen harrastuksen seuraamiseen ja tukemiseen, joten vanhemman panostus tähän hommaan todellakin kannattaa ! |
Kisat tehdään talkoilla |
Kooveen omat Pikkujoulu-uinnit järjestetään yhdessä joulukuussa, tieto päivämäärästä tulee sähköpostilla ja kotisivuille. Pikkujoulu-uinnit ovat ainostaan Kooveen uimareiden kisat , joiden järjestäminen mahdollistuu vanhempien osallistumisella kisojen järjestämiseen. Kaikkien perheiden panosta tarvitaan, jotta saadaan uimareillemme mukavat syyskauden päätöskisat.
KOTISIVUT www.uinti.koovee.fi
Uudistetut kotisivut otettiin käyttöön syyskauden 2011 alussa. Sivuista pyritään tekemään toimivat ja palautetta sivuista otetaan mielellään vastaan sähköpostilla jarkko.lumio (at) gmail.com. Linkkivinkkejä ja kuvia voi toimitta tarjolle samalla osoitteell.
Kotisivuille laitetaan myös kuvia uimareista omassa ryhmässään, kisoissa, leireillä yms. Mikäli perhe ei halua, että oman uimarin kuvia julkaistaan seuran internetsivuilla, on heidän ilmoitettava siitä edellä mainittuun Jarkko Lumion osoitteeseen.
MUUTA
- Annetaan uimareille rauha harjoitella ammattitaitoisten valmentajiemme ohjauksessa. Me vanhempina voimme harjoituksen aikana käydä asioilla, lenkkeillä, tai jorista mukavia muiden vanhempien kanssa kahviossa. Hallilla on toimiva punttisali, jota voi käyttää edullisesti (3 € + hallimaksu).
- Valmennusta koskeviin kysymyksiin vastaa uimarisi ryhmän vastuuvalmentaja, ilmoittamallaan tavalla (yleensä sähköposti). Kaikista mahdollisista ryhmää koskevista kiusaamistilanteista on ilmoitettava vastuuvalmentajalle, jotta asiaan voidaan puuttua mahdollisimman varhain.
- Kooveen uintijaostolla on omat eettiset ohjeet (liitteenä). Ne turvaavat jokaiselle uimarille mahdollisuuden tasapuoliseen ja mahdollisimman hyvään harjoitteluun.
- Kooveen kilpauinnissa noudatetaan tasovalmennusjärjestelmää ja apuvälineenä toiminnassa käytetään Uimaliiton suunnittelemaa ”huipulle tähtäävän uimarin urapolkua” jonka löydät osoitteesta http://www.uimaliitto.fi/fi/uinti/valmennus/
- Jokaisen uimarin harjoittelua ohjataan ryhmässä myös yksilöllisesti, ottaen huomioon uimarin ikä ja kehitysvaihe. Kaikkia uimareitamme kannustetaan oman uintisuorituksensa parantamiseen.
- Kooveen uimarit osallistuvat useille kisamatkoille ja leireille harjoitteluvuoden aikana. Ilmoittautuminen kisaan/leirille on sitoutuminen myös maksuihin koskien kyseisiä tapahtumia. (matkat, leirimaksut yms). Mikäli uimari peruu osallistumisensa ilmoittautumisen jälkeen, on maksut maksettava. Poikkeuksen tekevät sairaustapaukset, jotka käsitellään yksilöllisesti kunkin uimarin kohdalla.
- Huolehdittehan, että uimarin lisenssi on voimassa heti kauden alussa. Kisoihin ei pääse ilman lisenssiä.
http://www.uimaliitto.fi/fi/bluecard/
- Uinnin kausimaksut seuralle maksetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Kausimaksun maksuaikataulusta voidaan tarvittaessa neuvotella perheen kanssa, tuolloin pyydetään laittamaan yhteydenottopyyntöosoitteeseen marja-leena.hyypia@uinti.koovee.fi.
Maksuista ja vakuutuksista löytyy tietoa myös kohdasta UINTIRYHMÄT.
Kaikenlainen palaute tervetullutta!
