| MASTERS-RYHMÄ | ![]() |
|
Joukkoon hyväksytään 25 vuotta täyttänyt tai rajaa uhkaavasti lähestyvä uimari, jota ei enää tarvitse opettaa uimaan. Seuratovereilta toki saa ohjeita tyylin hiomiseksi. Masters-uimarit harjoittelevat pääsääntöisesti itsenäisesti, vaikka yhteisiäkin treenitilaisuuksia on viikonloppuisin. Harjoittelu tähtää paitsi hyvään fyysiseen kuntoon, myös sen mittaamiseen kilpailuissa. Masterssien omia kilpailuja ovat SM-uinnit kevättalvella, pitkän altaan (ja matkan) kisat syksyllä ja Viriilit vinstat tammikuussa. Tarkat päivämäärät, paikkakunnat ja lajit löytyvät Uimaliiton kilpailukalenterista. Masters-uimareitten toiminta ei ole itsekästä puurtamista altaassa, vaan olemme kannustava esimerkki seuran nuoremmille uimareille ja mukana takaamassa heille mahdollisimman hyvät harjoitteluolosuhteet. Uimaliiton kilpailulisenssin suosittelemme hankkimaan heti syksyllä, kätevimmin se käy liiton kotisivuilta www.uimaliitto.fi. Pienen harjoituskorttimaksun lisäksi edellytämme kaikilta Masters-uimareilta II luokan tuomarikurssin suorittamista ja toimitsijatehtäviä kansallisissa uintikilpailuissa pari-kolme kertaa vuodessa. Muutaman tunnin kestäviä tuomarikursseja järjestetään Tampereella yleensä kerran vuodessa ja jaosto maksaa osallistumisen. |
![]() |
| Valmentajat: | |||||||
|
|
||||||
HARJOITUSVUOROT: H=Hervanta K=Kaleva P=Pyynikki
| Aamu | Ilta | |
| ma | ||
| ti | ||
| ke | ||
| to | ||
| pe | ||
| la | ||
| su |


