Tervetuloa Kooveen kilpauintijaoston kotisivuille! Särkänniemiuinnit 2012
 
Kooveen kilpauintijaostossa on noin 250 uimaria, tekniikkakoululaisista edustusryhmän SM-uimareihin, Mastersuimarit mukaan lukien. Uimarit harjoittelevat Kalevan ja Hervannan uimahalleissa. Käytössä on tasovalmennusjärjestelmä eli jokainen uimari harjoittelee oman ikäisten ja -tasoisten uimareiden kanssa. Kaikille tarjotaan kehitys aina huipulle asti.
 
Edustusryhmässä harjoitellaan kahdesti päivässä ja keulakuvina ovat moninkertainen Suomen mestari Eetu Karvonen ja MM-kisoihin valittu Iisakki Ratilainen. Tavoitteeksi on asetettu mahtuminen Suomen kymmenen parhaimmin menestyneen kilpauintiseuran joukkoon. Vuonna 2011 tuo tavoite saavutettiin kaikissa ikäryhmissä. Samaan ylsi Suomessa seuramme lisäksi vain kolme muuta seuraa: Cetus, HSS sekä RaisU.
 
Jokaisessa ryhmässä on iloinen harjoittelumieli ja koulutetut valmentajat ohjaavat tasavertaisesti kaikkia uimareita. Mottona Kooveessa on, että treeneihin on ilo tulla ja niistä lähdetään iloisin mielin! Kilpaillessa voi voittaa vähintään itsensä.

Lasten ja nuorten uintiharrastuksen tukeminen tarjoaa monenlaista mielekästä puuhaa myös vanhemmille. Tavoitteena on toimia yhteisönä, joka mahdollistaa menestyksen kaikille. Ryhmien esittelysivuilta löytyvät ryhmän ja valmentajien tiedot sekä harjoitusajat. Sivustolta löytyy myös menestyskertomuksia ja tietoa siitä mitä kaikkea menestymisen eteen yhdessä tehdään.

 Uintiuutisia täältä tai Facebookissa - käy tykkäämässä!!